19 tammikuuta 2012

Facts of my life

Mulla ei edelleenkään oo mitään kerrottavaa tästä viikosta, päivät menee saman kaavan mukaan. Kouluun, kotiin, ruokaa, koneella, nukkumaan. Tylsää, tiedetään, joten pläjäytän tähän nyt vähän faktoja meikäläisestä. :D

1. Kärsin atooppisesta ihottumasta, joka on taas näin talven ja kylmän myötä ärtymässä pahemmaksi. Pahiten kärsivät mun kämmenet sekä naama.

2. Pelasin jalkapalloa 11- vuotta, kunnes ei saatu enää joukkuetta kasaan. Aina välillä tekisi mieli aloittaa uudelleen, mutta saa nähdä.

3. Valmensin pelaajaurani jälkeen vuoden verran junnujoukkuetta kaverini kanssa.


4. Minulla on kaksi tatuointia, toinen vasemman rinnan päällä ja toinen oikeassa ranteessa. Molempia pitäisi käydä värittämässä.

5. Haaveilen uudesta tatuoinnista, kuvakin olisi jo tiedossa, enää uupuu rahoitus. Joko koko käsivarteen tai sitten pohkeeseen. 

6. Olin ennen ujo, mutta enää en.

7. Toinen nimeni on Emilia

8. Tykkään lukea paljon. Parhaimmillaan saatan lukea kirjan päivässä.

9. Olen aina halunnut olla pidempi. Tämä 162,3 cm ei ole tarpeeksi.

10. Täytän 24 päivän päästä 23 - vuotta.

11. Rakastan lasten kanssa touhuamista. Olen todella lapsirakas ihminen.


12. Olen nuoruudessani harrastanut jalkapallon lisäksi lentopalloa 4- vuotta, uintia 3- vuotta, yleisurheilua vuoden ja tanssia vuoden.

13. Tahtoisin koiran, Shetlanninlammaskoiran, mutta sen aika ei ole vielä.

14. Haluan tulevaisuudessa työskennellä englannin kielellä. I love to speak english, it's one of my many dreams.

15. Olen nuoruudessani kärsinyt hetken aikaa masennuksesta sekä paniikkihäiriöistä.

16. Minulla on kirjekaveri jonka kanssa olen kirjoittanut yli kymmenen vuotta ja jos se minusta on kiinni niin tahdon jatkaa kirjoittamista läpi elämän! ♥

17. Lapsena sanoin, että minusta tulee isona balettitanssija.

18. En osaa stressata asioista. Useimmiten se on hyvä, joskus taas todella huono asia.

19. Minulla on ollut huulikoru.

20. Olen erittäin huono säästämään rahaa. En tiedä mihin rahani kuluvat, koska harvemmin ostan uusia vaatteita tai esineitä.

21. Tahtoisin matkustella paljon, mutta opiskelijan tuloilla se on mahdotonta.


22. Olen ammatiltani talonrakentaja. Nyt opiskelen rakennusinsinööriksi, suuntautuminen tuotantoon.

23. Olin vuoden lukiossa ennen ammattikoulua, mutta se ei ollut mun paikka.

24. Tästä huolimatta lukiotodistuksen keskiarvo oli 8,5.

25. Minulla on ollut lemmikkinä kaksi kissaa, kaloja ja kaksi kilpikonnaa.

26. En juo kahvia. Se on mielestäni todella pahaa.

27. Olen miettinyt näitä faktoja pian tunnin. Tosin olen tehnyt muita asioita välillä.

28. Tykkään katsella paljon elokuvia, genrellä ei niin väliä.

29. Olen aika nirso ruoan suhteen.

30. En syö mm. maksaa (missään muodossa), oliiveja, kalaa (paitsi tonnikalaa ja lohta), voimakkaamman makuisia juustoja, pekonia, fetajuustoa, kesäkurpitsaa, katkarapuja, simpukoita, sieniä, kukka-, ruusu-, parsa-, tai kyssäkaalia.

31. En voi juoda kaljaa. Mahani ei kestä sitä.

32. Inhoan tupakkaa! Se maku ja haju ja kaikki, yök!

33. En ole koskaan saanut J:ltä kukkia.


34. Ja meillä tulee J:n kanssa helmikuun lopussa 8 vuotta ja 6 kk yheiseloa täyteen.

35. En pidä kiinalaisesta, japanilaisesta tai thai ruoasta.

36. Minulla oli ennen paljon kavereita, enää ei montaakaan.

37. Tykkään täyttää ristikoita sekä sudokuja.

38. Minulla on todella huonot hampaat. Ne ovat suorat ja suht valkoiset, mutta erittäin heikkolaatuiset.

39. Tällä hetkellä en viihdy koulussa yhtään.

40. Pitäisi taas käydä kaupassa, käyn sielä lähes päivittäin.

41. Kun kuolema koittaa kohdalleni tahdon luovuttaa kaiken mahdollisen ruumiistani lääketieteelle. Saa viedä kaiken mistä on hyötyä ja mikä auttaa.

42. En ole vieläkään päässyt luovuttamaan verta. Aina on ollut esteenä jotain, että se ei ole ollut mahdollista. Miloin matka, milloin antibioottikuuri, milloin tatuointi ym.

43. En osaa päättää kahden ehdokkaan välillä presidentinvaaleissa.

44. Syön erittäin harvoin aamupalaa.

45. Minulle on tullut Demi (lehti) ainakin 8 vuotta ja tulee edelleen. Sitä ennen tilasin Suosikkia monta vuotta.

46. Ostan usein kaupasta Miss Mix:n sekä Suosikin. En ole kiinnostunut "aikuisten lehdistä".

47. En ole koskaan värjännyt hiuksiani parturissa. Kerran olen laitattanut raitoja.

49. Omistan paljon kenkiä, enimmäkseen tennareita / tossuja.


50. En voi nukkua jos reiteni välissä ei ole kangasta. Siksi nukunkin aina pitkät yöhousut jalassa.

51. Mulla on kiljuva nälkä, joten nyt saa riittää.


Spiderbait - Black Betty

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti